skip to Main Content

”Taloutta seuraamalla saa hyvän kuvan, mitä maailmassa tapahtuu” – eurooppalaisen talousosaamiskisan finalistit tänä vuonna Espoosta

European Money Quizin (EMQ) finaaliin osallistuu yli 20 Euroopan maata. Tänä ja viime vuonna finaalit on järjestetty suorana verkkolähetyksenä, jossa kunkin maan kaksihenkiset joukkueet kisaavat toisiaan vastaan kotimaistaan. Aiempina vuosina finalistit ovat matkanneet Brysseliin kisaamaan.

Ei ole yllätys, että talousasiat kiinnostavat finaalissa Suomea edustavia ysiluokkalaisia Sara Norrkniivilää ja Elja Manneria. Kumpikin on kerännyt talousosaamista seuraamalla mediaa ja kuuntelemalla oppitunneilla. Norrkniivilä kertoo lisäksi keskustelevansa usein perheensä kanssa talousasioista.

”Haluan pysyä kärryillä, mitä maailmalla tapahtuu, ja talousasioita seuraamalla siitä saa melko hyvän kuvan. Vaikkapa veroihin tai työmarkkinoihin liittyvästä osaamisesta on varmasti hyötyä myös omassa taloudessa tulevaisuudessa”, Norrkniivilä sanoo.

EMQ on Euroopan pankkiyhdistyksen järjestämä kilpailu, jossa testataan nopeutta ja talousosaamista. Suomesta finalistit valitaan talousosaamiseen liittyvän Zaldo-verkko-oppimateriaaliin kuuluvan lopputestin perusteella.

Finaalissa voittajat ratkaistaan monivalintakysymyksin. Molempien finalistien yksilölliset suoritukset katsotaan yhdessä Suomen edustajien suoritukseksi. Kysymykset liittyvät sekä talouteen yleisesti että oman talouden hallintaan. Elja Manner pitää tärkeänä, että kysymyksissä korostetaan talousosaamisen kahta puolta, yksityistä ja julkista.

”Jos menen pankkiin hakemaan lainaa, se on minun henkilökohtainen asiani ja vaikuttaa pitkälle omaan tulevaisuuteeni. Toisaalta taas kansantalouteen liittyvät poliittiset päätökset koskevat meitä kaikkia.”

Suomea edustavat finalistit on valittu Zaldo-verkko-oppimateriaaliin kuuluvan lopputestin perusteella. Zaldo on maksuton talousoppimateriaali, jossa on kullekin vuosiluokalle soveltuvia sisältöjä neljännestä luokasta alkaen aina yhdeksänteen vuosiluokkaan asti.

Back To Top