Unelmista totta
Tulot ja menot selville
Opit
- ymmärtämään, miksi oman talouden suunnittelu on tärkeää
- oman talouden kirjanpidosta
- kuvailemaan omassa taloussuunnitelmassa pysymisen keinoja
- tunnistamaan kiinteät ja muuttuvat sekä harkinnanvaraiset kulut.
Avaintermit
- unelmat
- suunnitelmat
- talouden suunnittelu
- kirjanpito
- taloussuunnitelma
- Jarkko ja Fanni laskevat marsujen ylläpitoon liittyviä tuloja ja menoja. Missä arjen tilanteissa jokaisen on hyvä tehdä suunnitelmaa, jossa huomioidaan tuloja ja menoja?
- Hyväkin suunnitelma vaatii tarkastelua matkan varrella. Mitä voi tehdä, jos, esimerkiksi tulot putoavat yhtäkkiä nollaan?
- Fanni puhuu kiinteistä ja vaihtuvista menoista. Mitä ne ovat? Mitkä ovat sinun kiinteät ja vaihtuvat kulut?
4.1 Tulot ja menot selville
Säästösuunnitelman tekemisen ja fiksun rahan käyttämisen opettelun jälkeen on helpompi lähteä kohti tavoitteita.
Tulot ja menot ensin haltuun
Ennen kuin suunnitelmaa alkaa toteuttamaan ja säästämään kohti tavoitteita, on syytä tarkistaa onko suunnitelma oikeasti toteutettavissa selvittämällä omat tulot ja menot. Muutoin motivaatio voi nopeasti laskea jos huomaa säästötavoitteen olevan mahdoton tai liian helppo saavuttaa.
Tulot: Tuloilla tarkoitetaan kaikkia niitä rahoja, joita saat esimerkiksi vanhemmiltasi, lahjoina muilta, töitä tekemällä tai myymällä tavaroita joita et enää tarvitse. Yleensä tuloja selvitetään kuukausitasolla eli lasketaan mukaan kaikki tulot, jotka saat yhden kalenterikuukauden aikana.
Menot: Menoihin luetaan mukaan sekä pakolliset että harkinnanvaraiset ostokset. Pakolliset menot liittyvät useimmiten tarpeisiin ja niihin voi kuulua esimerkiksi puhelinlasku ja bussilippu. Harkinnanvaraiset menot liittyvät useimmiten haluihin ja niihin voi kuulua esimerkiksi herkut ja ravintolassa syöminen. Sekä pakolliset että harkinnanvaraiset menot voidaan edelleen jakaa kiinteisiin ja muuttuviin menoihin riippuen siitä, pysyykö summa samana vai muuttuuko se (esimerkiksi kulutuksen mukaan). Myös menot selvitetään yleensä kuukausitasolla.
Kirjanpito
Omat tulot ja menot saa selvitettyä helpoiten pitämällä kirjaa tuloista ja menoista esimerkiksi viikon tai kuukauden ajan ja laskemalla summat yhteen. Omat tulot ja menot selvittämällä oma säästösuunnitelma tulee konkreettisemmaksi ja samalla voi tunnistaa hyviä säästökohteita omista menoistaan.
Esimerkki: yläkoululaisen yhden kuukauden tulot ja menot:

Jos tulosi ovat isommat kuin menosi, jää sinulle säästöön rahaa ja jos päinvastoin, joudut ottamaan rahaa säästöistä tai lainaamaan sitä muilta. Tulojen ja menojen sanotaan olevan tasapainossa, jos tulosi ovat esimerkin mukaisesti yhtä suuret kuin menosi.
Tehtävät
Tehtävä 1
Mitkä väittämistä pitävät paikkansa?
Tehtävä 2
Katso lista Jarkon viikon tuloista ja menoista ja vastaa kysymyksiin.
- Energiajuoma 2.60€
- Karkkipussi 2.40€
- Leffalippu 12€
- Sipsipussi 2.80€
- Hampurilaisateria 5.80€
- Välipala treeneihin (pakollinen) 2€
- Muovipussit (pakollinen, pullojen keräystä varten) 0.50€
- Bussiliput Mummon luo (pakollinen) 12€
- Mummon antama lahjaraha 20€
- Pullonpalautus 0.60€ + 0.70€
Lisätehtävä 3: Verrataan omia menoja muiden menoihin
- Tehdään itsenäisesti tai parin kanssa.
- Tee arvio omista kuukausittaisista tuloistasi ja menoistasi edellä oheiseen tulo- ja menoarviopohjaan. (Lataa tiedosto omalle koneellesi, jotta pääset muokkaamaan taulukkoa.)
- Tutustu Helsingin yliopiston vuosittain tekemään viimeisimpään Mitä eläminen maksaa?-tutkimukseen ja selvitä, minkä suuruisia 13—17 vuotiaiden menot keskimäärin ovat. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:
- Kuinka paljon 13—17-vuotiaat tytöt ja pojat käyttävät keskimäärin kuussa rahaa liikkumiseen?
- Entä ruokaan? (useimmiten vanhemmat maksavat nämä)
- Yllättikö joku menoerä pienuudellaan tai suuruudellaan? Mikä?
- Kirjaa vastaukset ylös ja valmistaudu jakamaan muun luokan kanssa.
Lisätehtävä 4: Tutustutaan kirjanpitosovelluksiin
- Tehdään koko luokan kesken.
- Tutustu Takuusäätiön Penno-kirjanpitosovellukseen.
- Aloita rekisteröitymällä palveluun ja kirjaa viimeaikaisia tulojasi ja menojasi palveluun lisäämällä sinne tapahtumia.
- Keskustelkaa luokassa seuraavista kysymyksistä:
- Mitä hyötyä kirjanpitosovelluksesta voi olla paperiseen kirjanpitoon verrattuna.
- Entä sähköiseen taulukko-/ tai dokumenttimuotoiseen kirjanpitoon verrattuna?
- Kenelle kirjanpitosovellus soveltuu?
- Mitä muita kirjanpitosovelluksia voit ladata esim. puhelimien sovelluskaupoista?
Lisätehtävä 5: Kirjanpitohaaste
- Tehdään itsenäisesti tai koko luokan kesken.
- Tutustu Taloustaidon artikkeliin kolmesta nuoresta, jotka pitivät kirjaa kuukauden ajan menoistaan.
- Pidä kirjaa viikon tai kuukauden ajan tuloistasi ja menoistasi oheiseen kirjanpitotaulukkoon. Laske summat lopuksi tulo- ja menoluokittain yhteen, erottele myös pakolliset ja harkinnanvaraiset menot.
- Pohtikaa, mitä kirjanpito vaatii ja mitä hyötyä siitä voi olla. Saitteko oivalluksia kirjanpitämisen aikana?
- Jakakaa kokemuksenne muun ryhmän kanssa.
4.2 Säästösuunnitelmasta arjen taloussuunnitelmaan
Hienoa! Olet miettinyt säästösuunnitelman arvojesi ja tavoitteidesi pohjalta, opetellut fiksua rahan käyttöä sekä selvittänyt omat tulosi ja menosi pakollisine ja harkinnanvaraisine menoineen. Mitä seuraavaksi?
Taloussuunnitelma = suunnitelma rahan käytöstä
Seuraava askel on taloussuunnitelman tekeminen. Taloussuunnitelma perustuu aiemmin tekemääsi säästösuunnitelmaan ja on suunnitelma siitä, kuinka voit käyttää rahasi jatkossa niin, että ne riittävät parhaalla tavalla
- pakollisiin menoihin,
- säästösuunnitelman vaatimiin säästöihin ja
- osaan harkinnanvaraisista menoistasi.
Toisin sanoen taloussuunnitelma on suomeksi sanottuna aika kiva juttu! Sen avulla voit kattaa pakolliset menosi, säästää tarvitsemasi summat sekä pitää jäljelle jäävällä rahalla myös hieman hauskaa ilman huolia.
Vaikka taloussuunnitelma kuulostaa vaikealta asialta, on se loppujen lopuksi vain yksinkertainen suunnitelma siitä, miten ajattelet käyttää omat rahasi tulevaisuudessa.
Esimerkki taloussuunnitelmasta:
- Tulot:
- viikkorahat ja palkat 30e/kk
- Menot:
- ⅓ tuloista pakollisiin menoihin (arvio 10e/kk)
- ⅓ säästöön ja sijoituksiin (arvio 10e/kk)
- tavoitteena säästää vuodessa 120e
- ⅓ harkinnanvaraisiin menoihin = hupirahaa (arvio 10e/kk)
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Jos taloussuunnitelma on tehty todenmukaisesti ja omat tulot ja menot mahdollistavat sen toteutuksen, vaatii taloussuunnitelman toteuttaminen vain arjen valintoja ja kärsivällisyyttä.
On hyvä kuitenkin muistaa, että taloussuunnitelmien summat, tavoitteet ja menojen & säästöjen jakautumisen suhteet ovat hyvin yksilöllisiä. Kaikilla ei esimerkiksi ole tuloja ollenkaan tai pakolliset menot ovat hyvin suuret, jolloin suunnitteleminen menee hankalaksi.
Myös yllättävät kulut (joita ei voi ennakoida) voivat muuttaa suunnitelmia samoin kuin muutokset pakollisissa kuluissa kuten kännykkälaskussa.
Tehtävät
Tehtävä 1
- Tulot (arvio): 40e/kk
- viikkorahat 20e/kk
- kotitöissä auttaminen ja naapurin koiran ulkoilutus kerran viikossa 20e/kk
- Pakolliset menot (arvio): 17e/kk
- bussiliput 10e/kk
- eläintarvikkeet 7e/kk
- Säästötavoitteet (arvio): 15e/kk
- uusi tietokonepeli 5e/kk (hinta 54e, säästössä nyt 15e)
- vararahastoon 10e/kk (tavoite 200e, säästössä nyt 20e)
- Harkinnanvaraiset menot (arvio): 8e/kk
- karkit: 5e/kk
- pelit: 3e/kk
Tehtävä 2
Valitse oikein tai väärin.
Lisätehtävä 3: Jarkon talous kuntoon!
- Tehdään parin kanssa tai 3-4 hengen ryhmissä.
- Jarkko on pitänyt viikon ajan kirjaa omista tuloista ja menoistaan ja kirjannut säästötavoitteensa ylös:
- Tulot ja menot:
- energiajuoma 2.60€
- karkkipussi 2.40€
- leffalippu 12€
- sipsipussi 2.80€
- hampurilaisateria 5.80€
- muovipussit pullojen keräystä varten 0.50€
- bussiliput Mummon luo 12€
- Mummon lahja 20€
- pullonpalautus 0.60€ + 0.70€
- Säästötavoite
- Uusi polkupyörä 200€
- Uusi merkkilippis 50€
- Jarkolla on kukkarossaan 7€ rahaa viikon jälkeen (pankkitiliä tai muuta rahaa hänellä ei ole).
- Tulot ja menot:
- Laskekaa, paljonko Jarkon tulot sekä pakolliset ja harkinnanvaraiset menot sekä tulojen ja menojen erotus ovat kyseisen viikon perusteella yhteensä kuukaudessa. Kirjaa summat ylös.
- Jos Jarkon menot ovat suuremmat kuin tulot, tee Jarkolle taloussuunnitelma oheiselle pohjalle ja sen mukana ehdotukset siitä, mistä harkinnanvaraisista menoista Jarkko voisi luopua ja minkälaisilla summilla hän voisi alkaa säästämään. Merkitkää pohjaan myös, kuinka pitkä aika säästötavoitteiden säästämiseen kuluu ehdotetuilla säästösummilla. (Lataa tiedosto omalle koneellesi, jotta pääset muokkaamaan taulukkoa.)
- Miettikää myös, mistä ja miten paljon Jarkko voisi saada lisätuloja ja tehkää sen perusteella toinen taloussuunnitelma, jossa on huomioitu suuremmat tulot.
- Valmistautukaa esittämään suunnitelma luokalle.
Lisätehtävä 4: Kuinka suomalaiset suunnittelevat talouttaan?
- Tee itsenäisesti tai parin kanssa.
- Tutustu Finanssialan julkaisemaan tutkimuksen kappaleeseen 3 (Raha-asioiden suunnitteleminen ja nykyinen rahatilanne) suomalaisten rahankäyttötottumuksista ja siellä olleisiin tuloksiin oman talouden suunnittelutavoista ikäryhmittäin:
- Selvitä vastaukset seuraaviin kysymyksiin:
- Kuinka monta prosenttia 15–17-vuotiaista suunnittelee raha-asioitaan? (71%)
- Tutkimuksessa mainitaan myös, että “18–25-vuotiaat käyttävät säästöjään tai ottavat lainaa menojensa kattamiseen keskimääräistä merkitsevästi useammin.”
- Mistä luulet(te), että nuorten säästöjen hupeneminen ja velkaantuminen johtuu? Miten se voisi olla ehkäistävissä? Mitä vaikutuksia uskoisitte oman talouden suunnittelulla olevan?
- Kirjatkaa vastauksenne ylös perusteluineen ja valmistautukaa esittämään ne luokalle.
Lisätehtävä 5: Tee oma taloussuunnitelma!
- Tehdään itsenäisesti.
- Linkki taloussuunnitelman mallipohjaan.
- Tehtävävaiheet:
- Lataa mallipohja koneellesi.
- Täytä taloussuunnitelmapohjaan arviot omista kuukausittaisista tuloistasi, pakollisista menoista ja harkinnanvaraisista menoista. Jos sinulla ei ole tuloja, mieti mistä voisit saada lisää tuloja jo ensi kuussa.
- Lisää suunnitelmaan omat säästötavoitteesi ja laske, mikä olisi suurin mahdollinen kk-summa jonka voisit säästää niihin kuukaudessa kun tuloistasi on vähennetty pakolliset menot. Laske ja tarkista, että tulot – pakolliset menot – säästöt – harkinnanvaraiset menot >= 0.
- Korjaa tarvittaessa säästösummia ja harkinnanvaraisten menojen arvioitasi, kunnes olet tyytyväinen niihin tuleviin summiin ja kunnes tulot – menot – säästöt >= 0.
- Päivitä tarvittaessa säästösuunnitelmasi uusilla säästösummilla.
- Jos syötetyt summat tuntuvat sinusta mahdolliselta tavoittaa, hienoa – olet tehnyt toimivan taloussuunnitelman!
- Jos ei, mieti uudelleen mistä voisit saada lisää tuloja, mistä menoista voisit tinkiä ja mikä olisi sopivampi säästösumma. Eli tee vaiheet 1-3 uudelleen ja palaa kohtaan 5. Toista pari-kolme kertaa, kunnes olet tyytyväinen suunnitelmaan ja pidät sitä mahdollisena toteuttaa.
- Kirjaa ylös oma taloussuunnitelmasi.
4.3 Taloussuunnitelman toteutus, seuranta ja päivittäminen
Taloussuunnitelman tekemisen jälkeen on aika lähteä toteuttamaan sitä ja tavoittelemaan unelmiasi käytännössä.
Taloussuunnitelman toteutus
Taloussuunnitelman toteutus on helppoa. Seuraavassa se on esitelty vaiheittain:
1. Tulojen jakaminen kolmeen osaan
Aina kun saa tuloja (esim. viikko- tai kuukausirahaa), on hyvä:
- laittaa rahasta taloussuunnitelman pakollisten menojen mukainen summa talteen kirjekuoreen, laatikkoon tai säästöpossuun (suosittelemme kirjekuorien, laatikkojen ja säästöpossujen sijaan sähköisiä pankkitilejä, joihin tutustumme seuraavassa teemassa) johon on kirjoitettu “pakolliset menot”,
- laittaa säästöjen mukainen osa talteen johon on kirjoitettu “säästöt ja sijoitukset”,
- ja jättää loppu raha omaan käyttöön harkinnanvaraisiin hupimenoihin.
Näin raha tulee käytettyä jo sen ansaitsemishetkellä suunnitelman mukaisesti eikä sitä tule vahingossa käytettyä kaikkeen muuhun.
2. Säästämisen tekeminen automaattiseksi
Säännöllisten tulojen (viikko- tai kuukausirahat) kohdalla voi säästämisen tehdä vielä helpommaksi ja automaattisemmaksi ajastamalla verkko- tai mobiilipankissa tilisiirrot käyttötililtä säästötilille aina tiettynä kuukauden päivänä tapahtuvaksi.
3. Taloussuunnitelman toteutumisen seuranta
Noin kuukauden välein on hyvä tarkistaa oma taloustilanne ja katsoa, eteneekö taloussuunnitelma ja tarvitseeko se muutoksia. Yllättäviä tilanteita varmasti tulee eteen ja voi olla, ettei aina pysty noudattamaan suunnitelmaa. Suunnitelmaan kannattaa kuitenkin palata mahdollisimman pian ja muistaa, että vuodessa on yli 50 viikkoa ja että jo puoliksi toteutunut suunnitelma on huomattavasti parempi kuin ei mitään.
Jos siis ei jonain viikkona tai kuukautena saa yhtään rahaa säästöön, on vuodessa vielä paljon aikaa jäljellä. Joka tapauksessa oma taloussuunnitelma on hyvä päivittää aina vähintään puolen vuoden välein ajan tasalle.,
Yhteenveto
Näin onnistut parhaiten taloussuunnitelman toteutuksessa:
- Luo rutiini rahojen käytölle ja säästämiselle.
- Automatisoi rahojen siirtäminen, jos voit. Näin säästät huomaamattasi joka kuukausi ja voit keskittyä elämiseen.
- Seuraa taloussuunnitelman toteutumista tasaisin väliajoin ja tee tarvittavat muutokset siihen.
Ja muista: pitkäjänteinen työ palkitaan!
Miten toimia eri tilanteissa?
Kuinka varautua epäsäännöllisiin menoihin?
Epäsäännöllisiin menoihin (synttäri- ja joululahjat, lomaostokset ja muut yllättävät kulut) kannattaa myös varautua jo etukäteen, etteivät ne romuta suunnitelmaa. Jos esimerkiksi suunnittelee ostavansa 30 eurolla joululahjoja perheenjäsenille, voi joululahjoihin säästämisen aloittaa jo tammikuussa säästämällä 3eur/kk tammikuussa.
Kuinka varautua yllättäviin menoihin?
Yllättäviin menoihin voi varautua vararahastolla. Pakollisiin menoihin taloussuunnitelmassa voi myös varata esim. 5e/kk yllättävien menojen varalta.
Mitä tehdä yllättävien tulojen kanssa?
Jos saa yllättäen lisää tuloja, on myös niiden osalta hyvä miettiä jo etukäteen miten toimii. Kun nimittäin saa rahan käteen, on varmasti suuri houkutus käyttää raha johonkin hauskaan. Tällaisia tilanteita varten voi tehdä esimerkiksi säännön, että jos on pysynyt muuten taloussuunnitelmassa niin voi käyttää saadusta ylimääräisestä rahasta enintään puolet johonkin hauskaan ja laittaa loput säästöön. Näin pääsee nauttimaan ostoksista samalla kun pysyy suunnitelmassa ja vieläpä nopeuttaa sitä.
Tehtävät
Tehtävä 1
Ovatko seuraavat väittämät oikein vai väärin?
Tehtävä 2
Valitse oikea toimintatapa tilanteeseen.
Lisätehtävä 3: Auta Jarkkoa toteuttamaan oma taloussuunnitelma
- Tehdään parin kanssa tai 3-4 hengen ryhmissä.
- Jarkon viikoittainen taloussuunnitelma on seuraavanlainen:
- Tulot +22e
- pullonpalautukset: 2e
- mummon auttaminen kotitöissä: 20e
- Pakolliset menot -11e (puolet tuloista)
- bussiliput mummon luo: 11e
- muovipussit pullojen keräykseen: 0.50e/vko
- Säästäminen -5.50e (neljäsosa tuloista)
- polkupyörä: 4e
- merkkilippis: 1.50e
- Harkinnanvaraiset menot: -5.50e (neljäsosa tuloista)
- limu: 2e
- karkit 3.50e
- Tulot +22e
- Tee Jarkolle tarkat toimintaohjeet, kuinka paljon rahaa hänen tulee tallettaa tai siirtää minnekin sillä hetkellä kun hän saa rahaa. Tee ohjeet numeromuodossa:
- Siirrä tuloista xxx omalle pankkitilille
- Siirrä tuloista xxx verran säästötilille
- … jne.
- Kirjaa toimintaohjeet ylös ja valmistaudu jakamaan ne luokan kanssa.
Lisätehtävä 4: Jarkolle enemmän töitä - taloussuunnitelma päivitykseen!
- Tehdään parin kanssa tai 3-4 hengen ryhmissä.
- Taloussuunnitelmasta innostuneena Jarkko haluaa lisätä omia tulojaan ja säästää polkupyörään nopeammin. Hän alkaa auttamaan myös kotona ja naapurissa kotitöissä ja aikoo ansaita lisää +20e/vko seuraavasta kuusta alkaen.
- Tehkää Jarkolle uusi taloussuunnitelma sillä oletuksella, että hänen tuloihinsa tulee lisää 20e/vko ja että hänen ei tarvitse matkustaa kotitöitä varten bussilla tai ostaa lisää muovipusseja tai muutakaan.
- Miten päivittäisit nykyistä taloussuunnitelmaa niin, että Jarkko saa säästettyä hieman enemmän viikossa? (Huomioi myös pienet välipalkinnot ja muutokset harkinnanvaraisiin menoihin, jotta Jarkko säilyy motivoituneena.)
- Kuinka paljon nopeammin Jarkko voi saada säästettyä uudella suunnitelmalla polkupyörään rahat? Jarkko on tähän asti säästänyt polkupyörään 4e/vko ja hänellä on säästettynä siihen nyt 15e, polkupyörä maksaa 200e.
- Kirjaa uusi taloussuunnitelma ja päivitetty säästöaika Jarkolle ylös, jotta voit motivoida häntä entisestään. Valmistaudu jakamaan suunnitelma ja arvioitu säästöaika muun luokan kanssa.
Lisätehtävä 5: Palkitse itsesi
- Tehdään parin kanssa tai 3-4 hengen ryhmissä.
- Tutustukaa tekstiin ja ajatukseen siitä, että itseään voi palkita säästötavoitteiden tai niiden välitavoitteiden toteutumisesta.
- Keskustelkaa parin kanssa tai ryhmissä seuraavista kysymyksistä:
- Mitä hyötyä itsensä palkitsemisesta voi olla?
- Jos itse säästötavoitteen saavuttaminen on pääpalkinto, voisiko välipalkinnot toimia kannustavasti?
- Miten kallis voisi olla pieni palkinto, jonka voisit antaa itsellesi esim. saavutettuasi 100€ tavoitteesta puolet?
- Minkälaiset välipalkinnot motivoisivat sinua jatkamaan säästämistä?
- Miten voisit omassa taloussuunnitelmassa varautua välipalkintojen kustannuksiin?
- Kirjatkaa vastauksenne ylös ja valmistautukaa jakamaan ne muun luokan kanssa.